Tyttö ja helmikaulakoru

Olen omistanut tämän vuoden erityisesti uusille kokemuksille. Uutena asiana valokuvauksen saralla olen päässyt kokeilemaan perhevalokuvausta.

Nyt keikkoja on muutama takana. Olen positiivisesti yllättynyt siitä, mitä tuntemuksia ne ovat herättäneet sekä minussa, että näissä perheissä. Viimeisin keikka oli jotenkin erityisen liikuttava tapaus. Sain vasta jälkeenpäin kuulla mitä taustalla oli tapahtunut ennen kuvauksia.

Studiota en vielä omista. Tietenkin sellaisen voi aina kuvauksia varten myös vuokrata, mutta kotona valokuvaus tuo aivan omanlaisensa tunnelman valokuviin. Perheen pienimmille valokuvaus tutussa miljöössä on myös armollisempaa. Kuvauksia on helppo tauottaa kotona ja edetä lasten ehtojen mukaan. Toisinaan sopivaa hetkeä pitää hieman odotella ja metsästää.

Itselleni upeana ahaa-elämyksenä tuli se, miten valokuvaajana pystyy valokuvin näyttämään ja vahvistamaan perheen jäsenten sidettä toisiinsa. Teoksiin tallentuu miten ihanasta yksiköstä tässä erityisessä perheessä on kysymys.

Kaikki sujui näissäkin kuvauksissa todella kivasti, vaikka perheen 5-vuotias tytär oli  todennut vanhemmilleen, ettei suostu valokuvattavaksi. Tämän sain kuulla vasta myöhemmin.

Huikea poseeraaja sieltä kuitenkin kuoriutui. Onnistumisen kokemuksia tuli puolin ja toisin.