Se oli katukuvauskurssin opettajan Hanna Råstin ensimmäisiä kysymyksiä meille kurssilaisille.

Mikä kiehtoo katukuvauksessa?

Minä pidän erityisesti lyhyistä kohtaamisista, hetkessä olemisesta, tarkkailusta ja samoilusta. Vähän niin kuin matkoilla, kun seuraa ohikulkevia ihmisiä, eikä itse tarvitse kiirehtiä lainkaan. Kaiken liikehdinnän sivusta seuraaminen mahdollistaa suloisen joutenolon. Eikä sitä varten tarvitse edes matkustaa. Voi katukuvata vaikka kotikaupungissaan.

Mikä erottaa katukuvauksen ja dokumentaarisen kuvauksen toisistaan?

Nämä kuvaustyylit yhdistyvät ja limittyvät sujuvasti toisiinsa. Hienon hieno ero on siinä, että dokumentaarisessa kuvauksessa on valmis raami. Siinä kuvataan tiettyä aihetta. Katukuvauksessa aihe on vapaa. Tarkkaa rajaa kuvattavan kohteen suhteen ei ole siinä määritelty.

Klassisten katukuvaajien jäljillä

Kävimme kurssin edetessä läpi liudan klassisia katukuvaajia ja heidän tyylejään valokuvata katua. Vivian Mayer on yksi suosikeistani. Hänen kuvissaan ihmiset ja ihmisten kohtaamiset ovat pääosassa. Hän kuvasi koko elämänsä ajan pöytälaatikkoon ja tuli kuuluisaksi upeista kuvistaan vasta kuolemansa jälkeen. Hänen tarinansa ja kuvat ovat vaikuttavia.

Opettajan vinkit katukuvaukseen

Saimme tehtävän ja opettaja valmisteli meidät kadulle kuvaamaan. Hänen viime hetken vinkit kurssilaisille olivat:

• Älä epäröi liikaa
• Kuvaa paljon
• Tee henkilökuvaus näkyvästi
• Ole kärsivällinen
• Leikittele sommitelmilla ja kuvauskorkeudella
• Julkisessa tilassa saa kuvata mitä vaan (julkaisuun voi tarvita luvan)
• Lasten kuvaamiseen tarvitaan aina vanhempien lupa

Palautteen aika

Opettaja otti meidät vuorollaan vastaan lyhyelle palautekeskustelulle tehtävämme aikana. Minä saan palautteen, että osaan jo sommitella, mutta voisin kikkailla enemmän teknisesti esimerkiksi valotusajoilla.

Suoraan kadulla käyn erään ihmisen kanssa tämän keskustelun:

– Ihanaa kun sä kuvaat ihmisiä. Musta ei kyllä saa hyvää kuvaa.

– Mä sain susta tosi hyvän kuvan. Katso vaikka. Kiitos tästä!

Vaihdettiin hymyt siinä samalla. Se oli hauskaa.

Kurssin lopulla keräännyimme yhteen ja analysoimme jokaisen ottamat tehtävän kuvat. Opin miten tärkeää ja hauskaa on katsella ja analysoida yhdessä kuvia. Se on todella opettavaista ja mielenkiintoista. Jokaiselta löytyy oma näkemys ja tarina kuviin.

Sain kurssilaisilta palautetta tehtäväni kuvista seuraavasti:

– Hyvän tuulen kuvia, joissa iloisuus ja keveys ovat mukana. Viimeinen kuva on ikään kuin teknisesti piloilla, mutta upean taiteellinen.

Opettajan kannustavat sanat minulle: Kuvaa lisää kohtaamisia!