Galleria

Tyttö ja helmikaulakoru

Tyttö&helmikaulakoru_3

Olen omistanut tämän vuoden erityisesti uusille kokemuksille. Uutena asiana valokuvauksen saralla olen päässyt kokeilemaan perhevalokuvausta.

Nyt keikkoja on muutama takana. Olen positiivisesti yllättynyt siitä, mitä tuntemuksia ne ovat herättäneet sekä minussa, että näissä perheissä. Viimeisin keikka oli jotenkin erityisen liikuttava tapaus. Sain vasta jälkeenpäin kuulla mitä taustalla oli tapahtunut ennen kuvauksia.

Tyttö&helmikaulakoru_2

Studiota en vielä omista. Tietenkin sellaisen voi aina kuvauksia varten myös vuokrata, mutta kotona valokuvaus tuo aivan omanlaisensa tunnelman valokuviin. Perheen pienimmille valokuvaus tutussa miljöössä on myös armollisempaa. Kuvauksia on helppo tauottaa kotona ja edetä lasten ehtojen mukaan. Toisinaan sopivaa hetkeä pitää hieman odotella ja metsästää.

Itselleni upeana ahaa-elämyksenä tuli se, miten valokuvaajana pystyy valokuvin näyttämään ja vahvistamaan perheen jäsenten sidettä toisiinsa. Teoksiin tallentuu miten ihanasta yksiköstä tässä erityisessä perheessä on kysymys.

Kaikki sujui näissäkin kuvauksissa todella kivasti, vaikka perheen 5-vuotias tytär oli  todennut vanhemmilleen, ettei suostu valokuvattavaksi. Tämän sain kuulla vasta myöhemmin.

Huikea poseeraaja sieltä kuitenkin kuoriutui. Onnistumisen kokemuksia tuli puolin ja toisin.

Tyttö&helmikaulakoru_4

Tyttö&helmikaulakoru_8

Tyttö&helmikaulakoru_11

Tyttö&helmikaulakoru_14

Tyttö&helmikaulakoru_5

Tyttö&helmikaulakoru_7

Tyttö&helmikaulakoru_13

Tyttö&helmikaulakoru_9

 

Tyttö&helmikaulakoru

Galleria

Ikkuna tulevaisuuteen Parantolassa

 

 

Paimion Parantolan tulevaisuus on edelleen avoinna. Saimme upean mahdollisuuden pitää valokuvausworkshopia Parantolassa. Tästä hienosta mahdollisuudesta olen erittäin kiitollinen Paimion yritysasiamiehelle Mika Ingille, positiivisesta suhtautumisesta ja avusta, kiitos vielä Sairaanhoitopiirille, Annika Mutila Tanssikoululle ja upeille tanssija-malleille, Hakkisherkulle ihanasta ruuasta ja super hyvästä palvelusta, innostuneille idearikkaille osallistujille, sekä parhaille Helsinki Design School opiskelutovereilleni, vetäjille Sanna Kolille ja Joni Pesäkivelle, omalle perheelle kaikesta tuesta. Syvä kumarrus heille kaikille.

Workshop_13

 

Workshop_46

Oli aivan mahtavaa huomata, miten pienelle sivutoimiselle yrittäjälle annetaan mahdollisuus ja ollaan innolla mukana tukemassa ja tekemässä. Tämänkaltaisesta meiningistä pidän erittäin paljon pienessä Paimion kaupungissa. On ihanaa tehdä yhdessä juttuja. Yksin en olisi päässyt alkua pidemmälle.

 

Talvinen ja kirpeä pakkaspäivä oli valoisa. Parantola kylpee valossa tällaisina päivinä. Pääsimme heti harjoittelemaan Jonin opastuksella, miten käsitellään kovaa luonnon valoa.

Workshop_1

 

Workshop_19

Workshop_16

Workshop_14

Olen hulluna parantolan ikkunoihin. Erityisesti luentosalin jätti-ikkunoiden tarina on koskettava. Sain kuulla ikkunoista Karoliina Vitikaisen opastuskierroksella Parantolassa.

Alvar Aalto ei ollut siihen aikaan vielä kovin tunnettu, mutta sai siitä huolimatta läpi suunnitelman jätti- ikkunoista luentosaliin. Ikkunat olivat arvokkaat ja poikkeuksellisen isot ja maksava kunta ei ollut rikas.

Omituisella tavalla saan voimaa tästä tarinasta. Sopivissa olosuhteissa kun osaa pyytää, niin joku voi aina suostua.

Kaiken lisäksi huoneeseen suunniteltu kakluuni oli susi jo syntyessään. Alvar siis epäonnistui jossakin myös. Tämäkin lohduttaa minua. Virheistä huolimatta tehdään asioita. Kaikki ei aina suju suunnitelmien mukaan, se kuuluu asiaan.

Workshop_31

Workshop_37

Workshop_35

Vaikka suurin osa päivästäni kului järjestelyihin ja opastukseen, niin pienen hetken otin myös valokuvaukselle. Ennakkotehtävänä piti suunnitelma lyhyt tarina. Minun tarinani kulkee kadonneen keskittymiskyvyn jäljillä. Vastaus löytyy Parantolan suomasta rauhasta.

Workshop_59

 

Workshop_43

Workshop_34

Workshop_42

Hesarissa oli tammikuussa kirjoitus Aasian rikkaimmasta miehestä Jack Masta ja hänen tulevaisuuden näkemyksestään: ”Robotit ja keinoäly tulevat tekemään kaikki työt ihmistä paremmin. Meidän on opetettava lapsillemme urheilua, musiikkia, maalaamista ja muita taiteita. Silloin heillä on mahdollisuus” (HS 30.1.2018 Jussi Lehmusvesi).

Olisiko tässä Parantolalle tulevaisuuden näkymää?

Aurinko alkaa laskea ja on aika lopetella päivä Parantolassa. Se tuli ainakin testattua, että Parantola on unelma paikka valokuvaukselle.

Workshop_50

Workshop_53

 

Workshop_55

Workshop_56

 

Galleria

Metsää nuuhkimassa

Kirjasto on yksi suurimmista inspiraation lähteistäni. Käymme poikieni kanssa vähintään kerran kuukaudessa lainaamassa pinon kirjoja. Erityisesti Jokeri-hylly täynnä uutuuksia on yksi lempi hyllyistäni.

Viime kerralla mukaan tarttui mm. Florence Williamsin Metsän parantava voima. Williams kirjoittaa kirjassa metsästä tavalla, josta en ole ollut tietoinen. Kirjan taustalla hääräävät tutkimusryhmät tutkimuksineen ja kokeineen. Itselleni metsä on jo entuudestaan ollut erittäin tärkeä paikka. Nykyisin asustammekin Alvar Aallon suunnitteleman Paimion Parantolan lähistöllä.  Parantola on metsän ympäröimä ja metsäreitit ovat huikeat. Tämä ympäristö on minulle erittäin rakas. Pyrin päivittäin tekemään edes pienen metsälenkin.

Huokuva_Kuva_6

Mielenkiintoisia oppeja Williamsin kirjassa oli mm. tutkimus tokiolaisilla liikemiehillä, jotka vietiin metsään kävelemään kolmena peräkkäisenä aamuna useammaksi tunniksi. Verikokeista havaittiin luonnollisten tappajasolujen kasvaneen 40 % ja vaikutus kesti 7 päivää. Toinen mielenkiintoinen oppi liittyi aromaattiseen hiilivetyyn, geosmiiniin. ”Geosmiini tuottaa sateen jälkeen maan upean multavan tuoksun”. Se todettiin antiviraaliseksi ja syöpää parantavaksi kirjassa erään tutkimuksen mukaan. Itse olen aina tykännyt ulkoilla etenkin sateen jälkeen. Ilma tuntuu silloin erityisen raikkaalta ja kenties ehkä geosmiinilla on siinä oma osansa? Kolmas mielenkiintoinen huomio kohdistui havupuiden eteerisiin öljyihin. Ne havaittiin auttavan atooppisiin ihosairauksiin, lievittävän stressiä ja vähentävän astmaoireita.

Ei siis ihme, että Alvar Aalto halusi rakennuttaa Keuhkoparantolan keskelle metsää. Mäntymetsää pidettiin jo tuolloin 1900-luvun alkupuolella erityisen parantavana ilman näitä tutkimuksiakin.

Huokuva_Parantola_3

Florencen kirjassa kävi myös ilmi, että sairaalassakin paranemisprosessi tapahtuu nopeammin, mikäli potilas saa olla ikkunan vieressä. Jos ikkunasta näkyy jotain vihreää, niin vielä parempi. Ikkunat ovat siis arkkitehtuurissa erittäin tärkeät. Tämänkin Alvar Aalto jo oivalsi. Parantolaan tilattiin Saksasta siihen aikaan ennen näkemättömän suuret ikkunat yhteen huoneeseen. Ne ovat vaikuttava näky vielä tänäkin päivänä. Myös pohjoismaiden ensimmäinen näköalahissi löytyy Parantolasta. Toivon siis sydämestäni, että myynnissä oleva Parantola löytää vielä omistajan, joka ymmärtää nämä ympäristön hienoudet, ja aikansa edellä olleesta arkkitehtuurista pidettäisiin hyvää huolta, eikä annettaisi vain vähitellen rapistua.

Huokuva_Kuva_10

Helmikuussa pidettävään valokuvaus-workshoppiin on ensimmäiset paikat jo varattu, mutta vielä on tilaa, jos valokuvaaminen ja sen harjoittelu metsän ympäröimässä Parantolassa kiehtoo myös sinua. Jos valokuvaaminen ei ole sinun juttusi, niin metsässä kannattaa kuitenkin poiketa nuuhkimassa edes silloin tällöin. Se tekee niin hyvää!

Mukavaa päivän jatkoa sinulle!

Huokuva_Parantola_4

Galleria

Huokuvan valokuvaus workshop

Huokuva_Parantola_1

Aika – Lauantaina 24.2.2018 klo 10-17

Paikka – Paimion Parantola, Alvar Aallontie 273, 21540 Paimio


Sisältö ja kohderyhmä

Ainutlaatuinen ja kenties ainutkertainen mahdollisuus päästä  nauttimaan valokuvauksesta uniikissa miljöössä. Paimion Parantola on Alvar Aallon suunnittelema keuhkoparantola ja on ehdolla myös Unescon maailman perintökohteiden listalle. Parantolan tulevaisuus on tällä hetkellä vielä avoinna. Parantola etsii uutta omistajaa, ja valokuvilla on mahdollisuus herättää kenties kansainvälistäkin huomiota.

Workshop on tarkoitettu valokuvauksesta innostuneille. Tarkoitus on oppia valokuvauksesta pääasiassa tekemisen kautta. Workshop soveltuu näin ollen vasta-alkajalle kuin kokeneelle kuvaajalle. Tarkoitus on kerätä inspiraatiota muilta kuvaajilta ja tehtävien tekemisestä poikkeuksellisen huikeassa ympäristössä.

Päivän aikana valokuvataan arkkitehtuuria sisältä ja ulkoa sekä perehdytään mallien valokuvaukseen, sekä harjoitellaan luonnon valon ja salamavalon käyttöä. Valokuvaaja Joni Pesäkivi opastaa mallivalokuvauksen ja valotuksen saloihin. Jokainen kuvaaja asettuu myös tahtoessaan vuorollaan malliksi, mutta pääasiassa on tarkoitus valokuvata Annika Mutila Dance Schoolin, paikallisen tanssikoulun tanssijoita malleina. Päivä koostuu siis tehtävien tekemisestä ja lopussa koostetaan päivän opit yhteen keskustellen ja samalla kuumaa juomaa siemaillen.

Varustus

Oma digijärjestelmäkamera, objektiivit ja salama mukaan. Myös puhelimen kameralla voi kuvata heti esim. instagramiin kuvia. Jalusta on myös suotava olla mukana, jos omistaa sellaisen. Sään salliessa kuvaamme myös ulkona joten, pukeutuminen myös ulkokuvausta huomioiden.

Ohjaajat

Helsinki Design Schoolin valokuvauslinjalta 2016 valmistuneet
Joni Pesäkivi, valokuvaaja, Silver Creative, http://www.jpesakivi.com
Sonja Sjöblom-Rindell, valokuvaaja, Huokuva, http://www.huokuva.fi
Sanna Koli, valokuvaaja, assistentti

Jonihuokuva_omakuvaSanna

Hinta

Aikaisille ilmoittautujille tammikuun ajan 159 € (sis. alv.) ja helmikuussa ilmoittautuneet 169 € (sis. alv.). Hinta pitää sisällään ohjauksen, lounaan ja kahvihetken päivän aikana. Päivän herkullisesta tarjoilusta vastaa Hakkisherkku.
Varaus on sitova, esteen tullen pitää tilalle hankkia toinen osallistuja.

Ilmoittautumiset ja lisätietoa

Ilmoittautumiset sekä lisätietoa voi tiedustella Sonjalta 19.2.2018 mennessä.
Ilmoittautuneille annetaan ennakkotehtävä ja tarkemmat saapumisohjeet kurssin lähestyessä. Ruokavalio rajoitukset on hyvä kertoa ilmoittautumisen yhteydessä.

sonja.c.sjoblom@gmail.com
Puh: 050 377 7739

Mukaan mahtuu rajallinen määrä, joten toimi nopeasti

Huokuva_Kuva_7

Huokuva_Parantola_4